Teksti Tarja Eklöf
Kirkkopuisto
Takanani/Edessäni Kirkkopuistossa on Huittisissa syntyneen kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Lauri Leppäsen veistos Henki ja aine, työn ja kulttuurin muistomerkki vuodelta 1967. Korkealla jalustalla polvistunut mieshahmo katselee totisena maahan. Hänen oikea kätensä lepää hirvenpäänmuotoisen esineen päällä. Tämä vie ajatukset toiseen hirvenpäähän.
Vuonna 1903 Palojoella, noin 10 kilometriä Huittisten keskustasta, torppari Heikki Malmin mailla renki Kustaa Mäenpää oli muokkaamassa perunapeltoa, kun hänen työkalunsa osui kivenmurikkaan. Kustaa kumartui poimimaan kiven. Jokin kivessä kiinnitti hänen huomionsa. Tarkemmin sitä tutkiessaan hän huomasi, että kyseessä ei ollutkaan mikään tavallinen kivenmurikka. Se oli erikoisen muotoinen ja siinä oli reikä. Kustaa otti kiven mukaansa ja näytti sitä torpparille. Torppari kiinnostui siitä niin paljon, että oli valmis maksamaan rengille 10 penniä saadakseen kiven. Seuraavana vuonna torppari meni Turkuun markkinoille ja otti kiven mukaansa. Turussa se herätti paljon huomiota. Kivi nimittäin oli eläimen pään muotoinen ja siinä oli keskellä reikä. Lopulta kaksi herrasmiestä ostivat murikan torppari Malmilta viidellä markalla. Torppari teki hyvät kaupat. Esine päätyi Turun kaupungin historialliseen museoon ja myöhemmin Suomen Kansallismuseon kokoelmiin Helsinkiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kyseessä on noin 7000 vuotta vanha kivikautinen esine. Sen on veistänyt varsin taitava tekijä, joka on tuntenut hyvin tarkkaan vuolukiveen ikuistamansa eläimen. Vuolukiveä ei esiinny esineen löytöpaikalla. Todennäköisesti esine on veistetty muualla tai ainakin materiaali on tuotu muualta. Huittisten hirvenpäänä tunnettu esine on vanhin Suomesta löydetty eläinpääesine ja se on Suomen tunnetuin muinaislöytö, jota on mahdollisesti käytetty kulttiesineenä. Löydös on herättänyt suurta kansainvälistäkin huomiota. Alkuperäinen hirvenpääveistos on nähtävissä Suomen kansallismuseossa ja sen jäljennös läheisessä Huittisten museossa.
Vuos tuhanten menneiden aikojen taa
minä tahtoisin kurkistaa
ja nähdä, minkä näköistä oli
ensimmäinen perheen väki,
joka tämän seudun löysi.
Ja paikan, mistä heidän nuotiosta
ensi savu nousi.
Ovat maisemat varmaankin
siitä paljon muuttuneet
ja sadat miespolvet,
asujamet vaihtuneet.
Mutta vieläkin maa on
sama meidänkin allamme
sama taivas päällemme kaareutuu
sama aurinko vielä meitäkin lämmittää.
Samat on kalpeat kuullakin kasvot,
vaan lisänä nyt on siellä ihmisen jäljet.
Tarina Huittisten hirvenpäästä
Aleksi Saarela (1906-1987)
Huittinen