In English | På svenska |
Ympyrähulluista Hirvenpäähän –verkkosivusto

Sivuston synty v. 2016

Ympyrähulluista Hirvenpäähän -verkkosivusto on valmistunut osana Huittisten kaupunginkirjaston hanketta, jolle myönnettiin opetus- ja kulttuuriministeriön harkinnanvaraista valtionavustusta yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen.


Hankkeen ensisijaisena tavoitteena oli saada digitoiduksi ja kaiken yleisön sähköisesti saatavaksi vanhaa, kotiseutua koskevaa ja yleisöä kiinnostavaa aineistoa.  Lisäksi tavoitteena oli rakentaa verkkosivusto, joka kertoo mm. kuvin ja tekstein tarinaa Huittisista, sen uudesta ja vanhasta katukuvasta, tutuista vanhoista merkittävimmistä rakennuksista, veistoksista ja muista paikkakunnalle ominaisista kohteista tai asioista.

 

Hanketta suunnittelivat ja ohjasivat kirjastossa kirjastotoimenjohtaja Marjut Tiisala ja kirjastovirkailija Tarja Peltomäki. Hanketyöntekijänä ja verkkosivuston teknisenä toteuttajana toimi Anette Kylä-Liuhala, hän myös digitoi vanhaa aineistoa ja tuotti kaiken uuden kuvamateriaalin sivustoa varten. Verkkosivuston pohjan teki Poutapilvi Oy.


Tämän verkkosivuston avulla nykypäivän kulttuurinäkymän kautta pääsee kurkistamaan myös menneeseen. Hankkeen aikana digitoitiin mm. runsas määrä Huittisten Joulu –lehden artikkeleita kuvineen. Digitoitu aineisto tallennettiin yleisten kirjastojen valtakunnalliselle digi.kirjastot.fi -sivustolle ja uudelta verkkosivustolta on linkityksiä näihin sähköisiin aineistoihin.


Ympyrähulluista Hirvenpäähän -verkkosivusto valmistui Suomi 100 -juhlavuoden 2017 alkuun. Sivusto edistää paikallisen kulttuurin saavutettavuutta ja kotiseutukohteiden ja -aiheiden lähelle pääsyä. Sivustoa voidaan hyödyntää esim. virikemateriaalina ikäihmisille, erilaisille erityisryhmille, paikallishistorian opetuksen materiaalina koululaisille tai sen avulla kuka tahansa voi luoda silmäyksen menneeseen ja nykyiseen Huittisiin.


Sivuston syntymiseen on myötävaikuttanut usea yhteistyötaho. Kiitokset Huittisten Kotiseutuyhdistys, Lauttakylä-lehti, Huittisten museo, paikalliset matkailuoppaat, Huittisten veistosten taiteilijat sekä useat yksityiset henkilöt, jotka ovat suhtautuneet myötämielisesti kotiseutuaineiston muuttamiseen digitaaliseksi ja sen julkaisemiseen.



Sivuston päivittäminen v. 2021


Sivustoa on päivitetty 2021 lisäämällä Katunäkymiä -alasivulle omat osionsa joka sisältävät kuvia 1950-luvun, 1960-luvun ja 1970-luvun Huittisista. Kuvissa olevat paikat on numeroitu ja nimetty.


Verkkosivusto on vapaasti käytettävissä yleishyödylliseen tarkoitukseen ja esitettävissä esim. opetuksen, kotiseutu- tai vanhustyön yhteydessä. Huittisten kaupunginkirjasto on sopinut mm. Kuvaston, Lauttakylä-lehden ja Suomen Ilmakuva Oy:n kanssa kuvien käytöstä tällä sivustolla. Olemme pyrkineet noudattamaan kaikkia tekijänoikeussäädöksiä sekä yksityisyyden suojaa, jos on tarpeellista sopia joistain asioista tarkemmin, pyydämme ottamaan yhteyttä. Verkkosivuston sisältöjen kaupallinen käyttö on kielletty.


Palautetta otetaan vastaan.




Huittisten kirjasto

puh. 02 560 4321


Sivustolle tästä linkistä Ympyrähulluista Hirvenpäähän