In English | På svenska |

Paa tullen kahveelle!



Paa tullen kahveelle! -näyttely esittelee kahvin historiaa Suomessa. Kahvin tarinan lisäksi näyttelyssä kerrotaan tarinoita rakkaista kahvikupeista.

Kahvi saapui Suomeen 1700-luvulla. Aluksi se oli säätyläisten suosima juoma, mutta parin seuraavan vuosisadan kuluessa kahvi löysi tiensä pienimpiinkin mökkeihin. Näyttelyssä kerrotaan kahvin kotiutumisesta niin arkea piristäväksi juomaksi kuin juhlahetkien kohottajaksi. 

Hyvän kahvin keittäminen oli emännälle kunnia-asia. Omalle väelle kahvi saatettiin keittää vanhan sumpin päälle, mutta vieraille keitettiin aina tuoretta kahvia. Raakakahvi paahdettiin prännärillä, ja sopivasti paahdetut pavut jauhettiin kahvimyllyllä. Hyvää kahvia arvostetaan edelleen, vaikka kahvin valmistaminen on valmiiksi jauhetun kahvin ja kahvinkeittimien myötä yksinkertaistunut.

Näyttelyssä on esillä valokuvia ja esineitä Huittisten museon omista kokoelmista ja Wanhan Virtasen kokoelmista sekä useilta yksityishenkilöiltä. Esillä on myös lukion ruokalan kaapin kätköissä säilyneitä vanhoja kahvikuppeja. Kukahan tietäisi niiden historiasta?

Yhteen vitriiniin on asetettu esille yleisöltä lainattuja kahvikuppeja. Näihin kuppeihin liittyy joku tarina, joka tekee kupista omistajalleen rakkaan. Esillä on niin mummulasta peritty hauras posliinikuppi kuin emalimuki, josta lapsuuden pullamosso nautittiin. Omaa tarinaansa kertovat myös keräilijän aarteet, Arabian puhalluskuvioiset kupit sekä työkavereilta läksiäislahjaksi saadut italialaiset kupit. 


Paa tullen kahveelle! -näyttely on esillä 4.2.–31.10.2024. 

Museo on avoinna
3.2.–31.5. la-su 12–16,
1.6.–15.8. ti–pe 12–17 ja la-su 12–16,
16.8.–31.10. la-su 12–16.
Ryhmille varauksesta myös muina aikoina.
Poikkeavat aukiolot löytyvät museon verkkosivuilta huittinen.fi/museo.

Lisätiedot: Satu Rantala, 044 560 4319 tai satu.rantala@huittinen.fi.


Näyttely 5.2.-30.10.2022


Tervetuloa tutustumaan monessa mukana olleeseen mieheen!