SIINA RINNE

Kankuri Siina Rinne 1859-1940

Koti ja sisarukset

Josefiina Eufrosyyne (Siina) Savijoki, myöhemmin Siina Rinne, paikkakunnalla Momman Siinana tunnettu kankuri, syntyi 19.10.1859 Huittisten Lauttakylässä. Siina kuvaili taustaansa runossaan vuonna 1914: ”Syntynyt on tänne plikka, työstä rikkaan vanhemmista. Ison kirkon näkyvisä neljän veljen määkymisä.” Nimi lyheni pian Siinaksi. Siina oli Huhkolan rengin Juho Matinpojan ja tämän vaimon Anna Elisabeth Tuomontyttären neljäs lapsi. Perhe muutti Huhkolan Savijoen torppaan 1860-1870-lukujen vaihteen tienoilla, ja Siina alkoi torpan nimen mukaan käyttää sukunimeä Savijoki. Pappilan tilan maille muutettuaan vuonna 1901 hän ryhtyi käyttämään Rinne-nimeä. Paikkakunnalla Siina Rinne tunnettiin kuitenkin Momman Siinana. Savijoen torppaa oli joskus sanottu Momman torpaksi ja  Siina oli siis Momman torpan Siina eli lyhemmin Momman Siina. Itse hän ei nimestä pitänyt – liekö johtunut viittauksesta köyhiin olosuhteisiin.

Vuonna 1915 Siina Rinne muutti sisarensa Matildan kanssa Lauttakylän keskustaan seurojentalo Karhulan kupeeseen. Siellä sisarukset asuivat lähes kuolemaansa asti. Tosin Siinan asuminen oli vuosikymmeniä väliaikaista: hänen elämänsä talosta taloon siirtyvänä kankurina alkoi ilmeisesti jo vuoden 1879 tienoilla, kun uusi elinkeinolaki poisti rajoitukset käsityöammateista. Mutta 1930-luvulla näön näön huononeminen alkoi haitata ammatin harjoittamista. 1930-luvun lopulla, kun Siina oli jo täysin sokea, molemmat sisarukset olivat jo niin huonokuntoisia, että heidän oli pakko muuttaa veljensä tyttären luo Huittisten Korvenkylään. Siina kuoli vuonna 1940 ja Matilda vuonna 1942.

Tekstiilit

Siina Rinne tunnetaan taitavana ja monipuolisena käsityöihmisenä, joka parikymmenvuotiaasta asti elätti itseään kiertävänä kankurina kotipitäjässään Huittisissa. Ei ole tietoa, miten ja mistä hän on taitonsa hankkinut. Eikä myöskään tiedetä, missä ja miten Siina on luku- ja kirjoitustaitonsa oppinut, mutta ripille hän pääsi vuonna 1874. Kirkonkirjojen mukaan hän oli tuolloin lukutaitoinen ja hallitsi Katkismusta, Raamatun historiaa, huoneentaulun sekä psalmeja. Oli harvinaista, että renkiperheen lapsi osasi tuolloin lukea ja kirjoittaa – aikana, jolloin kaikenlainen opillinen sivistys oli vain harvojen etuoikeus.

Siina kutoi pellava- ja villakangasta, pöytäliinoja ja lakanoita, pyyheliinoja ja mattoja, kaikkea, mitä taloissa tarvittiin ja uskomattomia määriä. Näitä käyttötekstiilejä ei juurikaan ole säilynyt. Sen sijaan Siinan venäläisperäisellä kuviovirkkaustekniikalla, joka oli omaksuttu Suomeen vasta 1800-luvun puolivälissä, valmistamia tekstiilejä kuten alushameita, lapasia eli tikkureita, pannumyssyjä, pusseja ja villasukkia on säilynyt enemmän. Museoiden kokoelmissa näitä on yli 40 kymmentä, joista suurin osa Huittisten museossa. Siinan töistä kuuluisin on omista hiuksista virkattu hame, jota Siina virkkasi 16 vuotta! Hameeseen Siina virkkasi tekstin "Kuningas ja kerjäläinen kuoltuaan on yhtäläinen. Mahti ei mene maan sisään vaikka mahtavat menevät". Hiushame ostettiin Siinalta aikanaan Suomen Kansallismuseon kokoelmiin.

Kaikki mallinsa Siina suunnitteli itse, vaikka ilmeisesti käytti apunaan omistamiaan kankurikirjoja. Muita neuvoja hän ei ympäristöstä kaivannut eikä arvosteluja sietänyt.

Luonne ja persoona

Siina muistetaan myös sujuvasta ulosannistaan, mikä ilmeni paitsi sanavalmiina ja ronskina kielenkäyttönä myös runosäkeinä. Niitä hän kirjoitti erityisesti virkkaamiinsa tekstiileihin, ja niitä hän saattoi kanteleella itseään säestäen esittää pidoissa tai antaessaan tekstiilin lahjaksi. Siinan runoja on säilynyt vain muutamia – masennuskausinaan hän maallisuuden pelossa poltti runovihkojaan. Siinan ronski sanavalmius taas kohdistui paljolti miessukupolveen: hän ei hevin suostunut miesväkeä edes kättelemään. Ainakin kädet täytyi kättelyn jälkeen huolellisesti pestä!

Siina oli selvillä maailman menosta. Tehdessään kankurintöitään paikkakunnan suurissa taloissa ja kartanoissa hän kulki korvat ja silmät avoinna. Hän pääsi työpaikoissaan varmaankin lukutaitoisena tutustumaan jo noihin aikoihin ilmestyneisiin kuvalehtiin ja niiden kautta vieraisiin maihin ja kulttuureihin: Siina virkkasi tekstiileihinsä eksoottisia eläimiä kuten virtahepoja, krokotiilejä ja kameleita. Auton hän kuvasi tekstiilissään jo kauan ennen kuin auto virallisesti tuli Suomeen ja Huittisiin.

Sata vuotta myöhemmin syntyneenä Siina Rinne todennäköisesti tunnettaisiin tekstiilitaiteilijana, jonka luova mielikuvitus ja taito suitsia se käsityön keinoin varmaankin herättäisi kansainvälistäkin huomiota. Ja yhtä suurta huomiota herättäisi Siinan jäljittelemätön persoona ja omalaatuiset otteet työn ulkopuolella. Mutta sopii kysyä, millä tavalla meidän moderni, moniarvoiseksi sanottu maailmamme häneen muuten suhtautuisi. Ettei vaan Siinaa ohjattaisi terapiaan ja hänen luovuutensa omaleimaisuutta määriteltäisi kommunikaatiohäiriöksi ympäristön kanssa!

Lähteet:

Lahtinen Rauno, Momman Siina l. Siina Rinne. 1992. Käsikirjoitus.

Ketonen Anu, Huittislainen kankuri Siina Rinne (1859-1940) rajojen rikkojana. Proseminaarityö, Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen laitos. 2003.

Lauttakylä-lehti 14.10.1916.

Huittisten museon kokoelmat