In English | På svenska |

Yleisten alueiden luvat


Huittisten kaupungin hallinnoimilla kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviä katutöitä ja katu- tai puistoalueilla järjestettäviä tapahtumia varten tulee hakea lupa kaupungilta. Lupa tarvitaan myös johtojen ja laitteiden ym. sijoittamisesta kaupungin maalle.

Liikenneväylien, torien, puistojen ja muiden yleisten alueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tulee hakea lupa kaupungilta. Huittisten kaupunki ohjaa ja valvoo kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtäviä töitä. Ilmoituksen perusteella kaupunki valvoo, että työt eivät aiheuta kohtuutonta haittaa liikenteelle tai vahingoita olemassa olevia rakenteita. Lupamenettelyllä varmistetaan katualueella suoritettavien kaivutöiden jälkeinen rakenteiden ennalleen palauttaminen ja tapahtumien jälkeinen aluiden siistiminen.


Kaikkien lupien osalta hakijan tulee olla ajoissa liikkeellä vähintään 21 vuorokautta ennen työmaan alkamista tai tapahtuman järjestämistä, jotta hakemus ehditään käsitellä ja tehdä siitä lupapäätös.


Katu- ja muilla yleisillä alueilla tehtävistä töistä perittävät maksut määräytyvät teknisen palvelukeskuksen aineisto-, materiaali- ja palveluhinnaston 8 §:n mukaisesti.  


SIJOITUSLUPA

tarvitaan johtojen, laitteiden, kaapeleiden ja muiden pysyvien rakenteiden sijoittamiseen yleiselle alueelle. 


Yleisellä alueella tarkoitetaan kaupungin omistuksessa tai hallussa olevaa asemakaavan mukaista katu-, puisto- ja muuta yleistä aluetta. Jos em. pysyvät rakenteet sijoittuvat asemakaavan mukaiselle katualueelle, tällöin tarvitaan myös katutyölupa.


Sijoituslupaa tarvitaan myös asemakaavan ulkopuolisella alueella, mikäli sijoitettavat laitteet yms. tulevat olemaan kaupungin omistamalla kiinteistöllä.

Lupaa haettaessa hakija vastaa johdon, laitteen tai rakenteen sijoittamispaikkaan liittyvistä selvityksistä, mm. maanomistuksen, kaavatilanteen ja muiden laitoksien johtotietojen selvittämisestä. 


Maanrakennuspäällikkö tekee sijoittamisesta viranhaltijapäätöksen, jonka liitteeksi tulevat lupahakemus ja mahdolliset sopimukset. Päätöksen jälkeen tulee tarvittaessa hakea katutyölupa ennen töiden aloittamista.


Tonttien vesi- ja viemäriliittymien rakentamiseen liittyvät hakemukset käsittelee Huittisten kaupungin vesihuoltolaitos. Näiden liittymien rakentamiseen on myös tarvittaessa haettava katutyölupa.


KATUTYÖLUPA

tarvitaan Huittisten kaupungin hallinnoimilla kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin. 


Ilmoitusvelvollisuuden alaisia töitä ovat kaikki kadulla tapahtuvat työt. Näitä ovat muun muassa:

  • kiinteistön rakentamis- ja korjaamistyöt, jolloin työmaaksi rajataan osa kadusta tai yleisestä alueesta
  • kadulle pystytettävät rakennustelineet
  • erilaisten johtojen, kaapeleiden tai putkien sekä niihin liittyvien laitteiden sijoittaminen ja korjaaminen
  • kadulta tapahtuvat nostot ja kuormaukset
  • kuormalavojen säilyttäminen kadulla
  • työmaakoppien säilyttäminen kadulla
  • kattolumien pudottaminen kadulla
  • muut mahdolliset luvat tai työstä tehtävät ilmoitukset kolmannelle osapuolelle.


Ilmoitukseen on liitettävä selvitys, jossa osoitetaan tarvittavassa laajuudessa alueen työnaikainen käyttö, työn kesto, työssä käytettävien laitteiden ja rakenteiden sijoitus, tilapäinen liikennejärjestely kaikki liikennemuodot huomioon ottaen sekä työstä vastaava henkilö.

 

Katu- ja muilla yleisille alueisiin sijoitettavan kaivannon lupaan sisältyy sijaintikartoitus- ja kahden vuoden (2) ajan korjaus- ja kunnossapitovelvoite.

 

Kaupunki voi antaa ilmoituksen johdosta työn suorittamisesta määräyksiä, jotka ovat tarpeen työstä mahdollisesti liikenteen sujuvuudelle, turvallisuudelle ja esteettömyydelle, kadulla ja yleisellä alueella sijaitseville johdoille ja laitteille sekä kadun ja yleisen alueen rakenteille aiheutuvan haitan ja vahingon vähentämiseksi.

 

Lupaehtoja:

 

  • Työn alkamisesta ja päättymisestä on ilmoitettava maanrakennuspäällikölle. Kohteessa suoritetaan alku- ja loppukatselmus.
  • Luvan hakija on vastuussa työalueesta takuuajan, joka on kaksi vuotta. Takuuaikana luvan hakijan on korjattava mahdolliset vauriot ja puutteet viipymättä.
  • Kaivanto täytetään ja tiivistetään rakennekerroksia sekoittamatta. Mikäli asfaltoidulla kadulla ei ole asianmukaisia rakennekerroksia, katu tulee jättää sellaiseen kuntoon, että sen uudelleen asfaltointi/päällystäminen pystytään toteuttamaan. Työn päätyttyä kohde on ennallistettava lähtötilannetta vastaavaan kuntoon. Työn yhteydessä ei rajamerkkejä ja kiintopisteitä saa hävittää, vahingoittaa eikä siirtää.


TAPAHTUMALUPA

tarvitaan katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön. Ilmoituksen perusteella kaupunki valvoo, että tapahtuma ja siihen liittyvät toimenpiteet eivät aiheuta kohtuutonta haittaa liikenteelle tai vahingoita olemassa olevia rakenteita. Hakija on velvollinen hakemaan muut tapahtumaan liittyvät ja tapahtuman edellyttämät luvat ja ilmoitukset eri viranomaisilta.


Yleisellä alueella järjestettävä väliaikaista tapahtumaa, konserttia tai vastaavaa yleisen alueen käyttöä varten haetaan lupa vapaamuotoisella hakemuksella. Lisää hakemuksen liitteeksi selvitys tilapäisistä liikennejärjestelyistä. 


LUPAHAKEMUS

katutyolupa_ja_sijoituslupahakemus-tulostettava 


katutyolupa_ja_sijoituslupahakemus-täytettävä 


Lupahakemus tulee lähettää kaupungin teknisen palvelukeskuksen sähköpostiin: tekninen@huittinen.fi tai lähettää osoitteella Huittisten kaupunki, tekninen palvelukeskus, Risto Rytin katu 36, 32700 HUITTINEN.