Kulttuurikierros Huittinen

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.
Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Ryti ja museo

Päivää vaan, mää oon Miina. Ette tairakka tuntee mua viä. Mää asun tosa vähän matkan pääsä kirkosta. Mää toimittelen herrasväen asioita. mutta mitäs mää ny täsä ittestäni ruppeen puhhuun. Eiks oo kommee toi hiljan tehty makasiini. Kyllä se kivimiäs Eeriksonni (August Eriksson) on sitte mahrottaman taitava ko tommose pykninki rakensi. Vaikka tiätysti siinä oli oikeen riitinkit. Se oli se Pranteri (Brander) ko teki ne piirustukset. Mutta kumminki, vallan hianoo tyätä.

No mikäs toi vihellys ny on. Jaa, siälä taitaaki Loimijovella taas mennä se laiva, Lauttakylä meinaan. Siinä sitä sitte kulkee ukkoo ja akkaa, mukuloita ja tavaraa mahrottomat määrät Kyttälän asemalle ja siältä taas tänneppäin. Mahtaaks siälä nykki olla kyytisä/völisä se Rytin viisas poika, se Risto. Siinä sitte ov viksu ja ahkera miähen alku. Se nääs käy Porisa lyseoo, pääsi sinne jo 10 vuoren vanhana, suoraal lyseon toiselle luakalle. Se mennee tolla laivalla Kyttälääj junalle ja sillä sitte Porriin. Kyllä sillä pojjaalla o lukuhalut ja älliä pääsä. Mitä mahtaa ollenka siittä tullakka. Isänsä on se Rytin Eevertti ja äitinsä Iira Vivika. Taikka Iida se oikeen kirkonkirjojen mukkaan on, mutta emmää oikeen semmosta dreetä ossaa sannookka. Iita eiko Iida. Kyllä se ov vaikee sannoo.

Mutta uskokaas vaan ni siittä Ristosta tullee viälä joku suurmiäs sitte ko se kassoo aikaihmiseks. Tiä vaikka ruppeis vallal lakia lukkeen ja ruppeis lakimiäheks, taikka johtajaks Suamen Pankkiin nim pitkäks aikaa ettei kukkaan muu. Ja ministeriks, vaikka pääministeriks, taikka iha Suamen resirentiks. Semmonen aanaus mulla o.

Tästä makasiinistaki sais vaikka museon sitte konnei ennää tarvita lainajyvämakasiinia. Kyl semmonenki aika vielä tullee, sanokaa vaan mun sanoneen. Ja sitte sinne museoon tullee ihan oma osasto sille resirentti Rytille. Siälä voi sitte käyrä vahtaamasa toristuksia ja kaikkia niitä kommeita kunniamitaleita ja mitä kamppeita sillä resirentillä sitte on ollukki.

Kyl maar sinne museoon sitte Momman Siinanki tikkureita ja viinejä kurronnaisia tullee. Mutta sussiunaa, mitä mää täsä ny vielä selliitän. Tosta Siinasta tuli miäleen, että määhän oon menosa pappilaan, provastim pappilaan nääs, viämään Momman Siinalle sannaa, että Kivirantaanki tarttis taas tulla kankasta kuttoon. Kohta siältä varmaan lähetettääj joku pikkupiika mun perrääni kattoon, että misä mää oikeen viivyn konnen ollenka tuu takaisi.

Ei maaka, mun tarttee nyt mennä, mutta paankaas vaan käyren tuala kommeesa kivipykninkisä nin näätte, mitä mää teitille täsä povasi.

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.

Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Urheilukenttä ja paviljonki

Hei, sinä siellä. Oletko nähnyt valkeaa silkkistä pitsihartialiinaa?

Huittisissa jo vuodesta 1913 lähtien ilmestyneessä Lauttakylä-lehdessä oli heinäkuun 8. päivä 1927 ilmoitus, jossa kerrottiin, että tämän kuun 3. päivänä kadotettiin Laulujuhlilla kentän ja Huhkolan välille valkea silkkinen pitsihartialiina. Rehellistä löytäjää pyydetään ilmoittamaan siitä Huhkolaan.

Satakunnan Nuorisoseurain Liiton maakunnalliset laulu-, soitto- ja urheilujuhlat järjestettiin Huittisissa urheilukentällä heinäkuun 2. ja 3. päivänä 1927. Juhlan tapahtumissa oli väkeä kaikkiaan toistakymmentätuhatta. Aikaisemmin samana kesänä, kesäkuun 26. päivänä juhlittiin urheilukentän vihkiäisiä ja pidettiin Lauttakylän Lujan kansalliset urheilukilpailut.

Lauttakylään oli vihdoin saatu urheilukenttä eikä mikä tahansa kenttä. Tavallista parempi siitä tuli. Koollaan se ohitti Porin ja Rauman kentät. Kokemäen kenttä sentään vei vielä voiton tästä kentästä. Kentän joenpuoleiseen päähän valmistuneen koristeellisen paviljongin suunnitteli Tampereen kaupungin arkkitehti Bertel Strömmer ja se on tiettävästi ainutlaatuinen koko Suomessa, ellei jopa Pohjoismaissa. Soittolavan lisäksi paviljongissa oli pukusuojat urheilijoita varten ja säilytyspaikat urheiluvälineille. Urheilukenttä oli juhlava aitoineen ja soittolavoineen.

Urheilukenttä oli huomattava parannus paikkakunnan nuorten harjoittelumahdollisuuksiin. Kentällä voi juosta, hypätä, heittää ja pelata palloa. Kenttä oli ympäröity aidalla, joka suojasi harjoittelijoita. Kaiken kukkuraksi kenttä oli kylän keskellä ja vettäkin oli tarjolla peseytymistä varten ihan lähellä, paviljongin takana Pukinojassa tai hieman edempänä Loimijoessa.

Urheilukenttä ja paviljonki ovat tarjonneet loistavan näyttämön mitä erilaisemmille tapahtumille. Kentällä on pidetty lukuisia urheilukilpailuja ja sinne on kokoonnuttu talvi- ja jatkosotaan lähtöä varten. Soittolavalla on maatalousnäyttelyissä luovutettu sukutilaviirejä satojakin vuosia samalla suvulla olleiden tilojen haltijoille osoitukseksi aikaisempien sukupolvien työn kunnioittamisesta ja perinteiden vaalimisesta.

Nyt tämä urheilukenttä paviljonkeineen viettää hiljaiseloa herätäkseen silloin tällöin jonkun tapahtuman näyttämöksi. Urheilijoille on ajanmukainen kenttä Huhkolan alueella.

Mutta se laulujuhlilla kadotettu liina. Jos siis satut löytämään valkean silkkisen pitsihartialiinan niin muistathan ilmoittaa siitä Huhkolaan.

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.

Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Risti-Rautio

Vuonna 1918 Huittisten kunta osti yli 15 vuotta piirieläinlääkärinä toimineelta John Engdahlilta paikkakunnalta muuton vuoksi vapautuneen Risti-Raution kiinteistön ja viisi hehtaaria maata.  Pienempi rakennus sijaitsi Hämeenlinnantien, sittemmin Risto Rytin kaduksi nimetyn tien suuntaisesti. Siitä tuli kunnantalo. Hankinnan ansiosta oli mahdollista perustaa kunnantoimisto ja kunnansihteerin virka. Samalla voitiin järjestää kunnan säännöllinen rahaliikenne ja muut juoksevat asiat. Köyhäinhoitohallitus, kunnallislautakunta ja muut lautakunnat saivat kokoontumistilat.

Risti-Raution isompi rakennus varattiin kunnaneläinlääkärin virka-asunnoksi. Ensimmäisenä viranhaltijana kunnaneläinlääkärin tehtävässä toimi Alf Liljeblad. Hän oli virassaan kolmekymmentä vuotta vuodesta 1920 lähtien. Koulutuksensa eläinlääkäri oli hankkinut silloisen tavan mukaan Saksassa. Siellä hän myös avioitui Anne Kostkan kanssa. Huittisiin tultuaan rouvaa kummastutti moni täkäläinen tapa, kuten se että vierailla ollessa naiset ja miehet ohjattiin eri huoneisiin seurustelemaan. Huittisissakin säätyläisten keskustelukielenä oli tuolloin vielä ruotsi. Paikkakuntalaiset taas ihmettelivät sitä, että eläinlääkärin talossa lattiat pestiin maidolla.

1800-luvun lopussa ja 1900-luvuna alussa Risti-Raution rusthollin historiaan on mahtunut useita puoteja ja kauppoja. Huhu kertoo, että näillä main olisi harjoitettu jopa viinan luvatonta myyntiä ja täällä olisi ollut salakapakoita. Varmaa on ainakin se, että rusthollin mailla on ollut meijeritoimintaa ja valmistettu kivennäisvettä ja limonadia, pidetty kirjakauppaa ja kellosepänliikettä ja harjoitettu suutarintointa. Risti-Rautiolla on toiminut nimismiehen kanslia ja Huittisten kuulujen eläinmarkkinoiden aikana kellari on toiminut tilapäisenä putkana.  Risti-Raution talo on ollut suojeluskunnan keskus. Piirieläinlääkäri Engdahlin aikana eläinvakuutusyhtiön toimipaikkakin oli Risti-Rautiolla. Talossa oli myös oma puutarhuri, joka tarjosi mielellään apua naapureille, varsinkin jos oli toiveissa kuulla samalla naapureiden asioita. 

Risti-Raution kaupan myötä Huittisten kunta ei saanut suuria tiluksia. Sen sijaan kiinteistö oli keskeisellä paikalla, jonne kunnan keskustan Lauttakylän palvelujen painopiste siirtyi.

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.

Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Oskar Kivi

Olen Oskar, rusthollari Oskar Kivi. Tulin Huittisiin 20-vuotiaana vuonna 1861 ja ostin Kivirannan tilan. Lapsuudenkodissani Urjalan pitäjän Menoisten kylän Maunulan tilalla olin osallistunut talon töihin pienestä asti. Opin tietämään mitä töitä pitää tehdä ja millaista työmäärää työntekijöiltä voi vaatia. Isän kanssa pääsin osallistumaan yleisten asioiden hoitoon. Asioiden hoitaminen oli minulle tuttua, vaikka en osannut edes kirjoittaa. Koulua en ollut käynyt eikä Urjalassa siihen aikaan koulua ollutkaan. Nimikirjoituksena käytin puumerkkiä. Kirjoittamaan opin vasta täällä Huittisissa. Sukunimenä aloin käyttää nimeä Kiviranta. Myöhemmin lyhensin sen Kiveksi.

Kivirantaan tullessani tila oli rappiokunnossa. Vain arvokas, 1790-luvulla rakennettu päärakennus oli kunnossa. Aloin kunnostaa tilaa tarmokkaasti. Ensin rakennutin uuden navetan. Se tehtiin kivestä ja siellä oli tilaa noin sadalle lehmälle. Tallirakennus tehtiin kivestä, samoin meijerirakennus maidon jalostusta varten. Ensimmäinen meijeristimme oli tanskalainen Jensen, joka tuli tilalle reppu selässä.

Kivirantaan hankittiin ensiluokkaisia koneita tehostamaan ja helpottamaan töitä. Tilalla oli paikkakunnan ensimmäinen niittokone. Ajoin sitä itse niin että sammalet pölisivät. Katsojia saapui pitkienkin matkojen päästä. Kivirannassa oli myös Huittisten ensimmäinen puimakone. Tilalla aloitettiin varsinainen vuoroviljely, kymmenjakoinen viljelystapa, joka edisti huomattavasti maanviljelystä. Sain tilan kukoistamaan.

Yhtiökumppanin kanssa aloitimme Alku-laivalla laivaliikenteen Loimijokea ja Kokemäenjokea pitkin Lauttakylän ja Kyttälän rautatieaseman välillä. Maanviljelijä Juho Peren ja prykäri Johanssonin kanssa perustimme omistamalleni Karpin tilalle oluttehtaan, prykin.

Olin mukana kirkollisessa ja seurakuntaelämässä ja toimin Huittisissa ensimmäisen kuntakokouksen puheenjohtajana. Osallistuin kaikkiin kuntaa ja kuntalaisia koskettaviin yhteisiin hankkeisiin ja olin mukana perustamassa kansakoulua, paloapuyhtiöitä ja säästöpankkilaitosta. Kuntakokouksen valitsemana edustajana pääsin ajamaan rautatieasiaa. Ponnisteluista huolimatta rautatielinjaa ei saatu kulkemaan Huittisten kautta. Olin myös edustajana valtiopäivillä.

1890-luvun alussa suunniteltiin maanviljelyskoulun perustamista Satakuntaan. Rakennutin sitä varten Kivirantaan jo tilavan rakennuksenkin. Siinä oli suuri juhlahuone ja komeat tornit. Maanviljelyskoulua ei kuitenkaan Huittisiin tullut. Kokemäki veti pidemmän korren tässä asiassa. Mutta Huittisissa päästiin viettämään maamme ensimmäisen suomenkielisen kansanopiston, Länsi-Suomen Kansanopiston avajaisjuhlaa marraskuun alussa vuonna 1892.

—

Oskar Kivi kuoli ankaran sairauden jälkeen vuonna 1901. Hänen Huittisten kirkkoon lahjoittamansa kaksi suurta kynttiläkruunua valaisevat edelleen kirkkoa, nyt sähköistettyinä. Oskar Kiven ensimmäisen vaimon Ida Vilhelmiina Patrikin tyttären rautainen risti on tiettävästi toinen kahdesta Huittisten hautausmaalla säilyneestä 1860-luvun lopun suurista kuolonvuosista kertovasta muistomerkistä. Huittisten museossa on Oskar Kiven toisen vaimon Amanda Kiven vihkipuku ja ketunnahkainen turkki. Tarmokas suomalainen talonpoika Oskar Kivi oli monella tavalla kehittämässä tämän seudun talouselämää ja sivistysoloja.

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.

Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Lauttakylän pryki

 Huomenta päivää prykimestari Johansson. Tulin tuomaan sanaa rouvalle, että hevonen on nyt valmiina kärryjen edessä. Pääsee sitten torireissulleen. Mahtaako hän ehtiä jo kohta vai jätänkö hevosen vielä puomiin odottamaan?

Kustaa on hyvä ja sitoo hevosen siihen puomiin. Rouvalla on vielä vähän kauppakirjeen laatiminen kesken. Saksasta täytyy taas ostaa mallasohraa ja humalia prykille. Täältä kun ei tahdo oikein löytyä kunnon tavaraa eikä ainakaan riittävästi prykin oluen valmistukseen. Rouvan täytyy saada kirjoittaa tilaus rauhassa loppuun, ettei tule virheitä. Saksan kieli on aika konstikasta, vaikka rouva sen hyvin taitaakin. Saa sitten viedä kirjeen samalla postikonttoriin, kun käy tavanomaisella torireissullaan. Hänellä näytti olevan jo pyhäpuku päällä ja hatun plyymitkin ojennuksessa. Kyllä hän kohta tulee ja selviää itse hevosen kanssa.

Jätän hevosen sitten tähän odottamaan. Oliko prykimestarilla nyt minulle jotain tähdellistä tehtävää?

Lasitehtaalta Urjalasta tuli eilen lasti pulloja. Ne pitäisi pestä ja sen jälkeen Kustaa voikin lähteä viemään olutta Karkkuun Karvon kestikievariin. Siellä tarvitaan taas uusi lasti. Ottaa sitten parhaan hevosen, että matka joutuu. Ja jos Kustaa voisi pulloja pestessä vähän vahtia pihaa. Kustaa voi sitten myydä, jos joku janoinen sattuu poikkeamaan olutta hakemaan. Kustaa tietää kyllä.

Kyllä se vain sopii. Lähdenkin tästä sitten heti hommiin.

 Tehdas kuluttaa kovin paljon halkoja. Minä lähden tästä katsomaan, että varastossa puun pilkkojat ovat työssään. Saavat sitten kuljettaa halot panimoon ja sisälläkin tarvitaan taas lisää polttopuita, kun rouva alkaa valmistella tarjottavia huomisia vieraita varten. On se vaan hyvä, että rouva on niin mainio ruuanlaittaja, osaa sitten neuvoa keittiön väkeäkin. Prykin muut osakkeenomistajat rusthollari Oskar Kivi ja Juho Pere tulevat huomenna lounaalle. Keskustelemme siinä samalla liikeasioista. Jos ilma on hyvä niin päiväkahvi päästään juomaan prykin päätytrekkooliin. Kyllä kävi hyvä tuuri, kun saatiin perustettua tämä Karpin Oluttehdas, Lauttakylän pryki näin keskeiselle paikalle Turun, Porin, Hämeenlinnan ja Tampereen valtateiden yhtymäkohtaan ja tontti saatiin tästä Kiven omistamasta Karpin tilasta. Täällä on riittävästi tilaa valmistaa olutta ja kyllä sitä vaan kaupaksi meneekin.

Tuntuu noita janoisia riittävän. Tuolta näyttääkin juuri tulevan pari sen näköistä hoipertelijaa. Kysyn mitä he ovat vailla ja lähden sitten prykimestarin antamiin töihin niin pääsen vielä tämän päivän aikana takaisin sieltä Karkusta. Näkemiin nyt.

Näkemiin. Kustaa on sitten tarkka pullojen pesussa ja varovainen olutkuorman kanssa, että kievari saa lähetyksen ehjänä.

Teksti Tarja Eklöf

Huittisten Osuusmeijeri Oy

Muistatkos Aino vielä meijerin alkuaikoja.

No voi Hilma, muistanhan minä hyvinkin.

28. joulukuuta 1899 oikein kirkossa kuulutettiin pitäjäläisille, että meijerissä alkaa maidon vastaanottaminen 2. tammikuuta 1900.

Niin. Meijeri valmistui vuoden 1899 lopussa. Maanviljelijä Oskari Kivi oli luvannut vuokrata meijeriä varten tarpeellisen maa-alueen Kivirannan mailta Punkalaitumenjoen rannalta Särkimyssillan vierestä. Ja upea rakennus siitä tulikin, suuri ja komea. Sen ajan mallimeijeri. Siitä tuli oikea ihme, jota tultiin katsomaan kirkkomatkoilla ja uteliaita meijerin ihailijoita tuli kauempaakin.

Mutta riitti epäilijöitäkin. Jotkut jopa ennustivat, että mahtavasta rakennuksesta tulisi ennen pitkää Kivirantaan hyvä heinäsuuli.

No, onneksi niin ei käynyt. Maitoa alettiin ajaa meijeriin hevosilla. Alkuaikoina käytettiin härkiäkin maitopystien vetäjinä. Meijeri kustansi maitojen kuljetuksen. Järjestely oli ensimmäinen koko maassa. Kuskipiirijärjestelmä herätti paljon huomiota ja useista meijereistä tultiin tutustumaan siihen. Maidon kuljetus, kuormien tuontijärjestys ja purku oli tarkasti suunniteltu. Jos myöhästyi vuoroltaan, joutui odottamaan.

Voita alettiin valmistaa heti vientiin. Meijerillä oltiin tarkkoja laadusta. Ensimmäinen voierä lähetettiin Kööpenhaminaan, kun pelättiin, että pitemmällä merimatkalla uudet astiat muuttaisivat voin makua. Englantiin voita vietiin omalla tavaramerkillä varustettuna. Sitten liityttiin Voinvientiliike Valion jäseneksi ja vienti tapahtui sen jälkeen Valion kautta. Huittisten meijerin voi oli markkinoilla hyvässä maineessa.

Voikuski ajoi kerran viikossa voidrittelit Kiikkaan ja myöhemmin Äetsän asemalle. Kesäisin oli tapana käyttää laivakuljetusta Kyttälän asemalle, josta voi vietiin eteenpäin. Voin hinta ja meijerin maine riippuivat vientivoin laadusta ja voikuskilta vaadittiin suurta huolellisuutta kuljetuksissa. Varminta olikin tilata vaunu asemalta etukäteen niin voiastioita ei tarvinnut säilytellä asemien varastohuoneissa.

Vuonna 1916 senaatti myönsi Huittisten meijerille oikeuden valmistaa juustoja. Myös juustonteossa onnistuttiin ja niitä valmistettiin vientiin. Sekä voi että juusto saivat monia palkintoja.

Suomen ja koko maailman yhteiskunnalliset tapahtumat vaikuttivat meijerin toimintaan, mutta huonompien aikojen jälkeen koitti aina paremmat ajat. Niin kävi vuoden 1917 tapahtumienkin jälkeen.

Olojen vakiinnuttua meijerin toiminta jatkui ja laajeni. Ensimmäinen meijeri oli kaunis puurakennus. Sitä korjattiin ja hankittiin uutta kalustoa. Puu rakennusaineena ei vain ollut sopivaa meijerin kosteuden takia ja rakennuksen tilalle suunniteltiin uutta kestävämpää ratkaisua. Jo 1923 valmistui uusi Hankkijan piirustusten mukaan tehty tiilirakennus, joka pääsi Valistuksen opetustauluun malliesimerkiksi.

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.

Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Kirkkopuisto

Takanani/Edessäni Kirkkopuistossa on Huittisissa syntyneen kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Lauri Leppäsen veistos Henki ja aine, työn ja kulttuurin muistomerkki vuodelta 1967. Korkealla jalustalla polvistunut mieshahmo katselee totisena maahan. Hänen oikea kätensä lepää hirvenpäänmuotoisen esineen päällä. Tämä vie ajatukset toiseen hirvenpäähän.

Vuonna 1903 Palojoella, noin 10 kilometriä Huittisten keskustasta, torppari Heikki Malmin mailla renki Kustaa Mäenpää oli muokkaamassa perunapeltoa, kun hänen työkalunsa osui kivenmurikkaan. Kustaa kumartui poimimaan kiven. Jokin kivessä kiinnitti hänen huomionsa. Tarkemmin sitä tutkiessaan hän huomasi, että kyseessä ei ollutkaan mikään tavallinen kivenmurikka. Se oli erikoisen muotoinen ja siinä oli reikä. Kustaa otti kiven mukaansa ja näytti sitä torpparille. Torppari kiinnostui siitä niin paljon, että oli valmis maksamaan rengille 10 penniä saadakseen kiven. Seuraavana vuonna torppari meni Turkuun markkinoille ja otti kiven mukaansa. Turussa se herätti paljon huomiota. Kivi nimittäin oli eläimen pään muotoinen ja siinä oli keskellä reikä. Lopulta kaksi herrasmiestä ostivat murikan torppari Malmilta viidellä markalla. Torppari teki hyvät kaupat. Esine päätyi Turun kaupungin historialliseen museoon ja myöhemmin Suomen Kansallismuseon kokoelmiin Helsinkiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kyseessä on noin 7000 vuotta vanha kivikautinen esine. Sen on veistänyt varsin taitava tekijä, joka on tuntenut hyvin tarkkaan vuolukiveen ikuistamansa eläimen. Vuolukiveä ei esiinny esineen löytöpaikalla. Todennäköisesti esine on veistetty muualla tai ainakin materiaali on tuotu muualta. Huittisten hirvenpäänä tunnettu esine on vanhin Suomesta löydetty eläinpääesine ja se on Suomen tunnetuin muinaislöytö, jota on mahdollisesti käytetty kulttiesineenä. Löydös on herättänyt suurta kansainvälistäkin huomiota. Alkuperäinen hirvenpääveistos on nähtävissä Suomen kansallismuseossa ja sen jäljennös läheisessä Huittisten museossa.

Vuos tuhanten menneiden aikojen taa

minä tahtoisin kurkistaa

ja nähdä, minkä näköistä oli

ensimmäinen perheen väki,

joka tämän seudun löysi.

Ja paikan, mistä heidän nuotiosta

ensi savu nousi.

Ovat maisemat varmaankin

siitä paljon muuttuneet

ja sadat miespolvet,

asujamet vaihtuneet.

Mutta vieläkin maa on

sama meidänkin allamme

sama taivas päällemme kaareutuu

sama aurinko vielä meitäkin lämmittää.

Samat on kalpeat kuullakin kasvot,

vaan lisänä nyt on siellä ihmisen jäljet.

Tarina Huittisten hirvenpäästä

Aleksi Saarela (1906-1987)

Huittinen

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.

Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Salakapakat

Huittisten eläinmarkkinoita oli pidetty lähes sadan vuoden ajan eri paikoissa Huittisissa. Eläinmarkkinat kuuluivat Turun porvarien eli kauppiassäädyn edustajien valtapiiriin, mutta mukana oli kauppiaita Uuttakaupunkia, Poria ja Raumaa myöten. Markkinoille tuli kaikenlaista kansaa oman pitäjän lisäksi kauempaakin. Karjanmyynnin ja muun markkinatavaran lisäksi janoisille oli tarjolla juotavaa yllin kyllin. Markkinat oli lopetettu vuonna 1821 liiallisen oluenjuonnin ja tappeluiden aiheuttamien järjestyshäiriöiden vuoksi.

Vuonna 1879 Lauttakylän eläinmarkkinoita alettiin pitää uudelleen. Markkinapaikka oli silloisen poikakoulun edustalla kirkkotiellä ja siihen liittyvillä kujilla. Muutamaa vuotta myöhemmin saatiin lisää tilaa viereiseltä peltokappaleelta, joka sittemmin tunnettiin piskutorin nimellä.

Huittinen kuului tuohon aikaan Loimaan kihlakuntaan ja Lauttakylän eläinmarkkinat olivat kihlakunnan ainoat. Kaupan oli elävää karjaa, lehmiä, sonneja, nuorta karjaa, porsaita ja lampaita. Lisäksi tarjolla oli rihkamatavaraa, käsityötuotteita ja muuta tavaraa. Nyt markkinat olivat paikallisten yrittäjien reviiriä.

Almanakan merkintä kertoi, että eläinmarkkinat Huittisten Lauttakylässä olivat Mikon päivänä 29. syyskuuta. Päivä oli vanha palkollisväen pestuupäivä, jolloin talolliset hankkivat palkollisia seuraavaksi vuodeksi. Aika oli mitä parhain markkinariehan viettoon. Väkeä tungeksi kylän raiteilla tuhansittain ja tunnelma oli riehakasta.

Vuonna 1879 perustettiin myös Lauttakylän prykinä tunnettu Karpin Oluttehdas. Prykin alkuaikoina olutta sai ostaa prykistä suoraan kuka tahansa. Salakapakointi ja juopottelu olivat yleisiä ilmiöitä. Lauttakylän liepeillä oli useita salakapakoita. Tunnetuimmat niistä olivat Salkkari ja Karotus eli Helvetti. Hieman etäämpänä oli vielä Töykkälä. Niissä myytiin oluen lisäksi lainvastaisesti myös viinaa.

Virkavallan tehtävänä oli valvoa markkinoiden aiheuttamaa epäjärjestystä. Nimismies oli vuokrannut järjestyksen pitoa varten Lauttakylästä tai sen liepeiltä riihen tai kellarin putkaksi, jonne pahimmat häiriköt ja tappelijat vietiin lepäilemään. Pitkään tällaisina tilapäisinä säilytyshuoneina toimivat Nordgrenin majatalon ja Risti-Raution rusthollin kellarit sekä Ala-Kykylän riihi. Ala-Kykylän riihessä oli oikein oma osasto naisille ja miehille. Markkinoiden aikana myös Hannulan kellari toimi väliaikaisena putkana.

Vuonna 1881 salakapakat hävitettiin. Joukko aloitti Salkkarista, jatkoi Helvettiin ja päättyi Töykkälään. Salakapakointi hiljeni, mutta eläinmarkkinoiden aiheuttama epäjärjestys ei laantunut, vaikka sakon uhalla kiellettiin oluen ja väkevien juomien tarjoaminen ja nauttiminen, meluaminen yöaikaan ja ratsastajien vauhtihurjastelu. Lauttakylän viimeiset eläinmarkkinat pidettiin Mikon päivänä vuonna 1903.

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.

Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Koskipuisto

”Seisoipa kotvan pellolla vilja,

Riiheen sieltä se ahdettiin;

Riihen lämmitti Maija ja Hilja,

Siellä se orsilla kuivui niin.

Niin ylihuomenna aamusta asti

Riihessä puitihin kolkuttain,

Varstoilla lyöden ankarasti

Niin jyvät tähkistä irroittain.”

Vuosisatojen ajan ovat viljapellot lainehtineet näillä mailla. 1800-luvun loppupuolella viereisellä Huittisten hautausmaalla rovasti Ingelius suoritti hautaan siunaamista. Se keskeytyi äänekkääseen sirinään. ”Mutta mikäs sirisee”, totesi rovasti kesken siunauksen. ”Se on liian iso heinäsirkaksi”. Pellolla sirisi niittokone ensimmäistä kertaa. Sellaista ei oltu ennen nähty eikä kuultu.

Viljavainiot ehtivät heilimöidä vielä usean vuosikymmenen ajan sen jälkeen. 1960-luvun lopulla alue alkoi muuttua, kun kunta osti Kivirannan kartanolta Sinkanpellon alueen kansalaiskoulun tontiksi ja muuhun käyttöön. Koulu valmistui vuonna 1968 ja toimii nykyisin yläkouluna Pellonpuiston koulun nimellä. Koulun taakse, entiselle pellolle rakentui viehättävä pientaloalue.

1990-luvun lopulla hautausmaan viereen Pellonpuiston koulun ja Lauttakylän lukion väliin rakennettiin Ympäristöpuisto. Puistoidean isän Laurie Withamin ajatuksena oli, että puisto aktivoi ihmisiä toimintaan ja ymmärtämään luonnon kestävää kehitystä. Puistossa käytettiin mahdollisimman monia kierrätysmateriaaleja, jotka olivat sopusoinnussa luonnon kanssa. Puisto toimi kierrätysmateriaalien pysyväisnäyttelyalueena haluttaessa muutosta puistojen ja leikkipaikkojen toimintamalliin.

Puisto avattiin 7.8.1998. Tasavallan presidentin puoliso Tellervo Koivisto, viereisen yhteiskoulun, nykyisen Lauttakylän lukion, ensimmäisiä ylioppilaita, paljasti massiviiseen Taivassalon punagraniitista louhittuun Millenium-veistokseen kiinnitetyt laatat. Laatoissa on suomeksi ja englanniksi teksti: ”Luonto on osa meitä. Tahdonlujuuttamme ympäristön puolesta symbolisoi Taivassalon punagraniitti.”

Puistossa olevat kivikehät on rakennettu Kivirannan kartanon mailta tuoduista vanhoista pakarin kivistä. Puiston lukion puoleisessa päässä on korkea jylhä graniittikivi Tyrsky, paikallisen kiviveistämön jäännöskivi. Vuosien saatossa aika teki tehtävänsä Ympäristöpuiston puisille rakenteille ja ne jouduttiin poistamaan. Nyt puisto tunnetaan Koskipuistona. Ennen täällä aherrettiin peltotöissä. Nyt entisillä pelloilla asutaan, käydään koulua, vietetään vapaa-aikaa monenlaisissa ulkoiluaktiviteeteissa ja hyödynnetään alueen monia urheilumahdollisuuksia.

”Myllyyn Matti aamulla Iäksi
Uutisviljaa jauhattamaan
Jauhot toi, ja illalla täksi
Patanen pantihin kiehumaan,

“Lapset! jo valmis on uutispuuro
Käykää sitä jo maistelemaan!”
– Huudolle tuolle ei ollut kuuro
Lapsista pienin, ei suurinkaan.”

Uutispuuro, kansanlaulu

Lataa sovelluskaupasta Salmi AR ja sieltä Kulttuurikierros Huittinen -sisältöpaketti.

Skannaa yläpuolella oleva kuva.

Teksti Tarja Eklöf

Lauttakylä-laiva 

Laivaliikenteen käynnistävänä voimana oli rusthollari Oskar Kivi, joka yhtiökumppaniensa kanssa perusti Huittisten Höyryvene Oy:n. Senaatti vahvisti yhtiöjärjestyksen toukokuussa 1886. Yhtiön käyttöön ostettiin upouusi siipirataslaiva Alku. Näin alkoi laivaliikenne Huittisissa Loimijoella.

Alku kuljetti ihmisiä ja tavaraa. Laivaan mahtui 15 matkustajaa. Aluksi ajettiin Lauttakylästä Lauhansuon uudistiloille, joille ei ollut vielä edes kärrytietä. Kokemäenjoen koskien perkaamisen jälkeen laivan reitti piteni Kokemäen Kyttälään asti, jonne matkaa kertyi 22 kilometriä. Kyttälästä tuli huittislaisten asema Kokemäellä. Maanteitse sinne ei yhteyttä ollutkaan. Kyttälästä päästiin Pori-Tampere -junalle.

Alku sai kilpailijan Lauttakylä-laivasta, jonka Lauttakylän Höyryvene Oy osti uutena Tampereen konetehtaalta. Puuhamiehinä laivayhtiössä olivat eläinlääkäri John Engdahl, apteekkari Oskar Broms ja liikemies Oskari Laurila.  Laiva valmistui vuonna 1903.  Pituutta komealla aluksella oli 12,4 metriä ja siinä oli 15:n hevosvoiman moottori. Matkustajapaikkoja oli 42. Laiva kulki jopa ohuissa jäissä. Sillä voitiin purjehtia 7 kuukautta vuodessa.

Lauttakylä-laiva kuljetti monenlaista ukkoa ja akkaa, nyyttiä ja vakkaa Lauttakylän ja Kyttälän aseman välillä ja toimi merkittävänä yhteytenä Huittisista Poriin ja Tampereelle. Laivamatkan varrella oli useampi pysähdyspaikka. Kyytiin pääsi myös veneestä, kunhan antoi pysähdysmerkin.

Alku ja Lauttakylä ajoivat säännöllisesti Kyttälän asemalle ja vetivät lastiproomuja mukanaan. Niiden välille syntyi kilpailua ja hitaampi Alku muutti reittiään, koska se ei tohtinut päästää Lauttakylä-laivaa ohitseen samalla reitillä. Ennen autojen aikaa jokilaivat tavaraproomuineen olivat paikkakunnan liike-elämälle erittäin tärkeitä. Laivayhtiö oli kannattava ja laivat kuuluivat olennaisesti huittislaiseen arkielämään. Monelle pellolla ahertavalle tutuksi tulleet laivan lähtö- ja saapumishuudot toimivat merkkinä ajankulusta, jos ei ollut kelloa.

Vuoden 1918 melskeissä Lauttakylä-laiva räjäytettiin ja upotettiin joen pohjaan. Pukinojan suun kohdalla vain laivan piippu pilkisti vedestä. Yhtiö hankki sen tilalle isomman höyrylaiva Tiiran. Siihen mahtui 75 matkustajaa. Lauttakylä korjattiin, mutta sillä ei enää liikennöity säännöllisesti. Muutenkin laivaliikenteen käyttö väheni. Autoliikenteen lisääntyessä laivaliikenne muuttui kannattamattomaksi ja se lopetettiin kokonaan 1920-luvun lopulla.

Lauttakylän Höyryvene Oy myytiin vuonna 1929. Kauppaan kuului 7-huoneinen liikerakennus, 2 matkustajalaivaa ja 4 rautaproomua, Jumbo, Jaska, Jukka ja Jussi. Muutamaa kuukautta myöhemmin avattiin Lauttakylän linja-autoasema. Ansiokkaasti palvellut höyrylaiva Lauttakylä jätti Huittisten sataman viimeisen kerran 12. toukokuuta vuonna 1933.