Historiaa ja tarinoita

HUITTISTEN MURRE

Huittisissa puhuttu murre on Ala-Satakunnan murretta, joka kuuluu lounaisiin siirtymämurteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että huittisten murre on lounaismurteiden ja hämäläismurteiden välimuoto.

Esimerkkejä murre-sanoista

aamupuhre: aika aamulla ennen ulkotöihin lähtöä

aanailla: aavistaa, miettiä tulevia asioita

aimottaa: näkyä hämärästi huoneesa on nim pimmee että klasillävet vaav vähä aimottaa

ehhee: ehyt niistä kahvekkupeista yks meni rikki mutta muut ov vielä ehheinä; ehhee maito täysmaito

ehron tahron: tahallaan

entrata: muuttaa, siirtää

erinomanen: erikoinen, merkillinen mikäs erinomanev värkki toi on; se nyv vasta erinomasta on närkästynyt huudahdus

evervalta: tehrä evervaltaa menetellä mielivaltaisesti, väkivaltaisesti, sortaa heikompiaan

hipulit: lyhyet, toisten sukkien päälle pantavat villasukat

hollata: jankuttaa

kartiinit: ikkunaverhot

kiskotella: verrytellä, venyttää, oikoa jäseniään samalla haukotellen

krympsy: sykkyrä, sekainen kasautuma lanka on yhresä krympsysä

lainka: ollenkaan pelloilla ei oo ennääl lainka lunta; kuil lainka ihminev voi olla näim muistamaton ihmettelevä huudahdus

lanttua: mennä tajuttomaksi, vaipua maahan

moonakolli: henkilö, joka saa ruokansa eläke- tms. sopimuksen nojalla maksutta toiselta

mutillansa: olla mutillansa olla lemmenkipeä

mäikätä: puhua kovalla äänellä, pitää kovaa ääntä

möhkiä: kävellä vaivalloisesti paksussa lumessa t. vajottavassa maastossa

nirkun narkun: joutua elämään nirkun narkun niukoissa varoissa, säästäväisesti

nuljahtaa: luiskahtaa, käännähtää pois oikeasta asennosta, nyrjähtää

petrata: parantaa tilannetta, asiaa ei siittä ennää paljo petrata ei ole enää parantamisenvaraa, kivityömiesten terminä: siirtää kankea parempaan asentoon kannattas sää sen aikaa ko mää petraan

preistata: koettaa, yrittää, tehdä kokeeksi preistaas että jaksaks heittää kiven yli joven

pytky: viipale leevänpytky leipäviipale kasta nys siittä nisusempytkyä

raakata: raakata partaansa ajaa partaansa

rojo: olla rojollansa, rojotella olla makuulla

räätikäs: lanttu, räätikäsloora lanttulaatikko

sipakas: joutuisa, taitava, tottunut, rivakka

suhjuttaa: sataa tihkua

sunka: kielt. lauseessa: kai ei sunka siälä nys sattaar rupee ei kai ala sataa

tanokkaat: tuohivirsut

tiaroittelevainen: tiedonhaluinen

tirhee: äreä, kiukkuinen

trahteeri: vieraille tarjottava kestitys, tarjottava

varkki: olla varkilla olla varuillansa, toimintavalmiina, pitää silmällä sopivaa tilannetta

viskutella: puhua kuiskaamalla

Lähde: Keijo Jaakola: Huittisten murteen sanakirja

Huittisissa järjestettiin 1990-luvulla vuosittain  Mandinpäivät-seminaari. Kokopäivän tapahtuma, joka nosti esiin vaikuttajanaisia Huittisten historiasta, oli hieman ilkikurisesti osoitettu “tiedostaville naisille ja oivaltaville miehille”. Idean takana oli kolme huittislaista naista, Kirsti Ellilä, Liisa Ruha ja Ritva Ytti.

Aluksi naiset ideoivat ja toteuttivat seminaarin kulttuurilautakunnan suojissa, olihan Ellilä tuolloin Huittisten kaupungin kulttuurisihteeri, Ruha valtuutettu ja Ytti kulttuurilautakunnan jäsen. Käytännön järjestelyihin kutsuttiin avuksi paikallisia naisten yhdistyksiä.

 Myöhemmin, Ellilän muutettua paikkakunnalta ja muidenkin kuvioiden muututtua, perustettiin yhdistys Huittisten Mandit ry. Seminaareissa esiteltiin vuosien mittaan seuraavat huittislaiset vaikuttajanaiset; Mandi Hannula, Ida Vemmelpuu, Augusta Åkerman, Wendla Randelin (Wendela), Agnes Olavintytär ja Maalina Yrjänäntytär, Siina Rinne (Momman Siina), Vera Linkomies ja Birgitta Anundintytär.

Mandinpäivät johtivat myös merkittävän romaanisuomennoksen ja kahden uuden näytelmäkäsikirjoituksen syntymiseen;

Vuoden 1994 Mandinpäivillä istui yleisön joukossa huittislaissyntyinen kirjallisuuden opiskelija Kati Launis. Seminaarin kohdehenkilö oli Wendla Randelin (Wendela), jonka romaanista Den Fallna Launis kiinnostui siinä määrin, että otti sen gradutyönsä aiheeksi. Myöhemmin Launis innostui kääntämään romaanin, joka sitten ilmestyikin WSOY;n kustantamana v. 1999 Elisabet-nimisenä. Suomen ensimmäisiin romaaneihin kuuluvan Den Fallnan (1848) ja Elisabetin välillä oli aikaa 151 vuotta!

Vuoden 1995 Mandinpäiville oli kirjailija Kirsti Ellilältä tilattu näytelmä Agnes Olavintyttärestä ja Maalina Yrjänäntyttärestä. Sen esitti seminaarissa Länsi-Suomen Opiston draamaryhmä. Myöhemmin näytelmän otti ohjelmistoonsa huittislainen Suttilan Näytelmätiimi (nyk. Teatteri Taikayö), joka tilasi sittemmin Ellilältä näytelmäkäsikirjoituksen myös Siina Rinteestä (Momman Siinasta), vuoden 1996 Mandinpäivien teemahenkilöstä.

Huittisten Mandit ry järjesti myös kansainvälisen naistenpäivän tapahtumia sekä valmisti toimintansa tukemiseksi Huittisten kansallispukua kantavaa Mandi-nukkea.

Piskuisen yhdistyksen toiminnassa olivat “kantamandien” Liisa Ruhan ja Ritva Ytin lisäksi merkittävällä panoksella mukana Auli Airas-Laitila, Anja Grönroos, Irma Keski-Vakkuri ja Tuula Spinkkilä sekä ahkerat nukketalkoolaiset, joiden taitavissa käsissä syntyi Mandi-nukke toisensa jälkeen. Nuken vaatetuksen oikeaoppisuudesta vastasi taidekutoja Aune Järvenpää-Puntala.

Huittisten Mandit ry lopetti toimintansa vuonna 2000.

Huittisten historiasta on kirjoitettu useita kirjoja, joista tässä muutamia, jotka löytyvät myös kirjaston kokoelmista.

• Lähteenoja, Aina: Suur-Huittisten pitäjän historia (1948) – vuoteen 1639
• Viikki, Raimo: Suur-Huittisten historia II (1972) -Punkalaitumen eroamisesta kunnallisen itsehallinnon alkuun n. 1639 – 1860
• Viikki, Raimo: Suur-Huittisten historia III (1988) – Hajoavan hallintokokonaisuuden kausi – Suur-Huittisten vaiheet kunnallisen itsehallinnon valmisteluajoista vuoteen 1917 asti – Huittinen, Kauvatsa, Keikyä ja Vampula
• Viikki, Raimo: Suur-Huittisten historia IV (2001) – vv. 1918 – 1939
• Viikki, Raimo: Suur-Huittisten historia V (2001) – vv. 1939 – n. 1995

Huittisista ovat lähtöisin myös seuraavat maamme vaikuttajat: presidentti Risto Ryti, professori Lauri Leppänen, kansanedustaja (kansanopiston johtajatar, tyttökansakoulun opettaja) Ida Vemmelpuu, kansanedustaja (arkkipiispa) Erkki Kaila, kauppaneuvos Victor Forselius ja kansanedustaja (opettaja) Mandi Hannula.

Kulttuurielämässä vaikuttavia huittislaisia ovat mm. jazzmuusikko Jukka Perko.

Siina Rinne (ent. Savijoki) 19.10.1859-15.4.1940

Lahjakas huittislainen käsitöiden taitaja

Isä Juho Matinpoika, äiti Anna Elisabet Tuomontytär. Kasteessa sai nimen Eufrosyne Josefina (lähde syntyneiden kirja). Alkoi käyttää Savijoki-nimeä muutettuaan vanhempiensa kanssa Huhkolan Savijoen torppaan 1870-luvulla. Hän otti Rinne-nimen käyttöön muutettuaan 1901 pappilan yksinäistilan maille. Tunnetaan yleisesti Momman Siinana.

Osa Siinan käsitöistä on kansallismuseon kokoelmissa: Virkattu peite Huittisista

Mirja Hovin kirjoittama artikkeli Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1986: Momman Siina

Huittisten Teatterikerho esitti Risto Ryti -salissa Momman Siinasta kertovan näytelmän. Siitä kerrottiin vuoden 2005 Huittisten Joulu-lehdessä: Momman Siinasta Lauttakylä-laivaan

Tietoa Momman Siinasta Huittisten museon sivuilla: Siina Rinne

Huittinen sai virallisesti oman kansallispuvun 1981

Ajatus puvusta kuitenkin paljon vanhempi: Tyyni Vahter kokosi puvun alun perin jo vuonna 1937. Virallisen puvun saaminen kuitenkin viivästyi niin vääräksi kudotun kankaan, sodan kuin myös yleisen mielenkiinnon puutteen johdosta. Kuitenkin 1970-luvulla pukuasia sai uutta intoa ja lopulta Huittinen sai oman virallisen kansallispuvun.

Virallinen Huittisten kansallispuku

Virallisen ohjeen mukaan puvun hame on pomsia, joka kudotaan punaiseen villaloimeen. Kankaan pohjaväri on punainen ja raidoituksessa käytetään sinistä, vihreää ja vaaleanpunaista sekä flammuraitaa. Hame poimutetaan vyötäröltä, mutta laskoksia ei prässätä.

Virallistetun puvun liivi on kokonaan vuoritettu ilman muotolaskoksia. Liivin ohjeistettiin olevan niukka ja siro ja sen takakappaleen körttien tulee olla lennokkaasti pystyssä. Liivin napit poistettiin ja tilalle laitettiin hakaset ja lehtiäiset.

Paidan kankaaksi parhaiten soveltuu puuvilla-, pellava-, tai puolipellavapalttina. Kaulus on hapsureunainen ja siihen on tehty punaisella langalla, kuten hihan suihinkin, “harakan hyppyjä”.

Pukua voi käyttää ilman esiliinaa, mutta jos puvussa on esiliina, tulee sen olla samaa kangasta kuin paidan ja siihenkin on tehty punaisella langalla “harakan hyppyjä”.

Päähineenä kansallispuvun kanssa on tykkimyssy, joka on päällystetty ketjupiston kirjaillulla silkkikankaalla. Tykki on raumanpitsiä.

Tarkastuksen yhteydessä pronssinen Leijonansolki vaihdettiin pieneen hopeiseen paljesolkeen ja taskun koko sekä muoto palautettiin enemmän alkuperäisen piirroksen kaltaiseksi. Taskun tulee olla mustaa verkaa ja se on reunustettu vihreällä villakankaalla. Tasku kirjotaan ketjupistoilla ja harvalla täyteompelulla villalankoja käyttäen. Vyötärölle se sidotaan kuviollisella pirtanauhalla. Sukat ja kengät puetaan yleisohjeen mukaan.

Elina Lindin kirjoittama artikkeli Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1981: Huittisten kansallispuku

MUISTOLAATAT JA -KIVET

kuvat suurenevat klikkaamalla

MEIJERIN KAHAKKA

“LAAJASTI SUOMEA KUOHUTTANUT MAATALOUSLAKKO KÄRJISTYI

KAHAKAKSI HUITTISTEN MEIJERILLÄ HEINÄKUUN 13. PÄIVÄNÄ 1917.

7.8.1999

HUITTISTEN KAUPUNKI”

ENSIMMÄINEN KUNTAKOKOUS

“TÄLLÄ PAIKALLA SIJAINNEESSA TALOSSA KOKOONTUI

HUITTISTEN ENSIMMÄINEN KUNTAKOKOUS 24.1.1870″

SUOJELUSKUNTA JA LOTTA-SWÄRD YHDISTYS

“TÄLLÄ PAIKALLA KOKOONTUI HUITTISTEN SUOJELUSKUNTA JA

LOTTA-SWÄRD YHDISTYS 1918-1944

LAATAN KIINNITTI SOTILASPOIKIEN PERINNEKILTA”

SOTAANLÄHTÖ

“TÄÄLTÄ LÄHTIVÄT SEUTUMME MIEHET 17.10.1939 JA 18.6.1941

SUOJAAMAAN KOTIEMME RAUHAA JA VAPAUTTA.

“HERRA, SINÄ OLET TURVAMME POLVESTA POLVEEN” PS 90:1″